...annas kun nyt vihdoin selitän yhden jutun. Siis sen, että miksi mun ja äidin suhde on semmoinen kuin on. Tai siis, ei sitä noinvain selitetä, mutta jos edes jotain saisin ulos. Näitä juttuja kun koettaa itsellekin vasta selvitellä ettei oma tytär joutuisi ainakaan samoista asioista kärsimään. Ja että ei myöskään tulisi heilahdettua toiseen ääripäähän vaan löytäisi sen kuuluisan keskitien.

Tää kuulostaa niin tavalliselta. Mun isällä on alkoholiongelma. Mun äiti on joutunut siis hoitamaan erinäisiä juomavelkoja ja myös kantanut aika pitkälti yksin vastuun perheen taloudellisesta hyvinvoinnista. Kenelle on jäänyt vastuu hyvinvoinnista? Minä luulin pitkään olevani vahva ja kykeneväinen. Luulin positiiviseksi asiaksi sitä, että olen ollut vanhempieni riitojen välissä sovittelijana. Ajattelin että siksi osaan nyt olla kuuntelijana, keskustella, auttaa ihmisiä, kun niin pienestä olen sitä jo tehnyt.

Justjoo. Ei yhdenkään lapsen pitäisi olla kahden aikuisen ihmisen terapeuttina, riitojen ratkojana tai sovittelijana. Minä en ikinä halua joutua siihen tilanteeseen, että käyn läpi parisuhteeni ongelmia ja oma lapsi istuu siinä vieressä kuuntelemassa, koska olen hänet siihen käskenyt.

Riitoja ja ryyppäämistä seuranneina krapulapäivinä, jolloin äiti oli surullinen ja vihainen eikä jaksanut laittaa ruokaa, isä pahoinvoiva ja anteeksipyytelevä, minä olin se pirteä ja iloinen jotta saisin kaikki muut piristymään. Ja sitähän sitä vieläkin tulee tehtyä. Koen että minusta pitäisi kaikkien tykätä, koetan miellyttää jokaista ihmistä. Jos vahingossa suututan jonkun, tuntuu se maailmanlopulta ja pyrin heti korjaamaan tilanteen, pyytämään anteeksi vaikka syy ei ehkä suoraan olisikaan ollut minussa. Otan syyn niskoilleni kokonaan ja kannan sitä mieluummin harteillani kuin että jakaisin sen toisen kanssa. Tätä se oli jo silloin lapsenakin. Menin vanhempieni riitojen väliin, huusin isälle, komensin, haukuin, jotta minun ei olisi tarvinnut kuunnella kun äiti sitä teki ja nähdä kuinka äitiin sattui.

Äidin kanssa ei asiasta voi keskustella, koska nykytilanteessa se varmaankin koettaisiin syytöksinä. Enkä minä kuitenkaan halua valittaa. Asiat on niinkuin ne on. Tästä mennään vaan eteenpäin eikä mennyttä voi muuttaa. Toisaalta, minun itse pitäisi osata päästää irti äitistä, jonka hyvinvoinnista olen kantanut huolta monta vuosikymmentä. Kummallinen riippuvuussuhde, kieroutunut.

Tää on aika raskasta.