Huomenta sinä,

toivottavasti sielläkin paistaa aurinko. Kerro mulle, mitä on huolehtiminen? Onko se sitä, että pitää huolta siitä että perustarpeet tulevat tyydytetyksi? Ettei ole kylmä eikä nälkä. Vai onko se sitä, että pelkää läheiselle tapahtuvan jotain? Mitä järkeä on pelätä pahinta? Pitää huolta vai huolehtia? Noilla kahdella on vissi ero. Miten sitä oppisi olemaan stressaamatta asioista, joille ei voi mitään?

Olen viimeaikoina pohtinut kovasti omaa lapsuuttani. Kun oma tytär syntyi, jouduin vihdoin katsomaan peiliin ja miettimään että millainen äiti minä haluan olla. Ja jotta pystyisin moista pohtimaan, ensin pitäisi tietää millainen minä on. Omien epävarmuuksien ja itsetunnon kaiveleminen paljastaa aika paljon. Yllättäviäkin asioita, sellaisia joita en ole aiemmin huomannut. Eikä riitä että tutkiskelen itseäni ja kaivelen omaa napaani, joudun myös miettimään parisuhdettani. Omien vanhempieni suhde on vaikuttanut minuunkin niin kovasti. Äiti on ollut aina "pomo" perheessä. Ja jos olen tehnyt jotain väärin, olen saanut kuulla olevani juuri kuin isäni. Siitäköhän minulle on tullut tavaton suorittamisen tarve ja epäonnistumisen pelko.

Viime aikoina tuntuu että haluaisin vihdoinkin epäonnistua, lyödä hanskat tarkoituksella tiskiin. Jos siten saisin kierteen katkaistua. Väsyttää, kun pitäisi aina olla hyvä kaikessa enkä kuitenkaan riitä itselleni. Aina löydän jotain vikaa tekemisistäni. Ois jo aika muuttaa ajattelua. Eräs ihminen sanoi että kun sen tajuaa, niin on jo muuttunut. Lohduttavaa.

t. minä